VKS:2015:5 Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen

YLEINEN OHJE
VKS:2015:5
Dnro 25/31/15
15.10.2015
Voimassa 1.11.2015 - toistaiseksi

1 Voimassa olevista määräyksistä ja niiden tavoitteista

Oikeusministeriö on 5.12.2001 antamallaan määräyksellä 3978/31/2001 määrännyt syyttäjäyksiköt kirjaamaan rikosasiat rikosasiain asianhallintajärjestelmään (Sakari-järjestelmään) määräykseen liitettyjen kirjaamisohjeiden mukaisesti. Kirjaamisohjeita on sittemmin päivitetty, mutta velvollisuus niiden noudattamiseen perustuu edelleen mainittuun oikeusministeriön viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (silloisen) 18 § 2 momentin perusteella antamaan määräykseen.

Kirjaamisohjeiden kohdan 1 mukaan määräyksen tarkoitus on yhtenäistää kirjaamismenettely ja siten varmistaa järjestelmästä saatava kokonaishyöty, jollaisena ohjeissa mainitaan muiden seikkojen ohella eri yksiköiden asia- ja työmäärien vertailtavuuden parantaminen työnjohdon, tilastoinnin ja tulosohjauksen tarpeisiin. Yhtenäisellä kirjaamismenettelyllä pyritään järjestelmän tietojen eheyteen, jonka yhtenä edellytyksenä on ohjeiden kohdan 1.3 mukaan erityisesti se, että diaaria pidetään syyttäjäyksiköissä ja käräjäoikeuksissa keskenään samalla tavalla ja että diaarin avulla voidaan pyydettäessä antaa oikeita ja vertailukelpoisia tietoja.

Sakari-järjestelmän tietojen eheyden ja vertailukelpoisuuden lisäksi myös tärkeät rikosvastuun toteuttamiseen liittyvät seikat edellyttävät kirjaamismenettelyn yhdenmukaisuutta.

Kirjaamiskäytäntöjen syyttäjänvirastojen välillä ja osin sisälläkin on havaittu poikkeavan toisistaan. Tämä koskee erityisesti syyttäjällä vireillä olevaan asiaan saapuvien lisäpöytäkirjojen (ns. irtopöytäkirjojen) ja yleisemminkin yhdessä käsittelemistä edellyttävässä asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaamista.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 18 §:n säännös edellyttää, että saman vastaajan tekemiä eri rikoksia, eri vastaajien tekemää samaa rikosta ja eri vastaajien tekemiä eri rikoksia koskevat syytteet käsitellään ensisijaisesti yhdessä, mikäli lainkohdassa mainitut edellytykset siihen ovat olemassa.

Tämä on huomioitu myös Sakari-järjestelmän kirjaamisohjeissa, joiden kohdan 2.5 mukaan syyttäjän on rikosasioita yhdistäessään otettava sanottu säännös huomioon niin, että rikosasiasta muodostuu selkeä ja laajuudeltaan tarkoituksenmukainen kokonaisuus, jolloin se voidaan ratkaista käräjäoikeudessa yhdessä yhtäjaksoisessa menettelyssä samassa pääkäsittelyssä. Ohjeissa kiinnitetään huomiota rikosten yhdessä käsittelemiseen myös rikoslain 7 luvun 1 §:ssä tarkoitetun yhtenäisrangaistuksen määräämisen kannalta.

Usean rikosasian muodostaman kokonaisuuden yhdistämisestä Sakarissa yhdeksi asiaksi on määrätty myös asian muodostamista tutkintapöytäkirjoista koskevassa ohjeiden kohdassa 2.4.1. Sen mukaan jos poliisin Sakariin toimittamat konekieliset esitutkintapöytäkirjat ovat selkeä kokonaisuus, mutta niistä ei ole muodostettu tutkintapakettia, tulee asiat yhdistää heti saapumiskirjauksen yhteydessä. Myös mikäli vastaajalla on jo vireillä muita asioita syyttäjäyksikössä, on saman epäillyn pöytäkirjat lähtökohtaisesti liitettävä samaan asiaan. Manuaalikirjattavia asioita koskevan ohjeen kohdan 2.4.2 mukaan myös muuten kuin konekielisesti saapunut pöytäkirja yhdistetään saman vastaajan ennestään vireillä olevaan asiaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän 7.9.2004 antaman poliisiasiain tietojärjestelmän teknistä käyttöyhteyttä koskevan ohjeen dnro 054/32/04 mukaan syyttäjän on saatuaan tutkittavana olevasta asiasta silloisen esitutkintalain 15 §:n tarkoittaman ilmoituksen tai esitutkintapöytäkirjan selvitettävä, onko vastaajalla esitutkinnassa tai syyteharkinnassa muita juttuja.

2 Kirjaamisesta eri tilanteissa

Edellä selostettujen ohjeiden ja määräysten perusteella tulee syyttäjänvirastojen noudattaa yhdenmukaisesti seuraavia kirjaamisperiaatteita, kun asiayhteydessä toisiinsa olevia asioita kirjataan Sakari-järjestelmässä.

– Saapunut rikosasia, joka on saman vastaajan toisen asian tai muun asiayhteyden perusteella yhdistettävä toiseen, syyttäjällä jo vireillä olevaan asiaan, on liitettävä siihen jo saapumiskirjauksen yhteydessä.

– Asiayhteydessä toisiinsa olevat asiat voidaan kirjata erillisiksi asioiksi vain poikkeuksellisesti, kun erityiset syyt sitä edellyttävät. Esimerkiksi laajan tekokokonaisuuden tarkoituksenmukainen käsitteleminen tuomioistuimessa saattaa edellyttää kokonaisuuden poikkeuksellista jakamista kahdeksi tai useammaksi eri oikeudenkäynneissä käsiteltäväksi asiaksi. Tässä tarkoitetusta erillisiksi asioiksi kirjaamisesta ja asioiden jakamisesta päättää asianomainen juttujen jaosta vastaava esimies.

– Kun normaalisti yhdistämistä edellyttävässä asiayhteydessä toisiinsa olevat asiat kirjataan poikkeuksellisesti erillisiksi asioiksi, tulee niiden huomautukset -kenttään tehdä merkintä asioiden välisestä yhteydestä ja erillisiksi asioiksi kirjaamisen perusteesta.

– Saapumiskirjausten yhteydessä erillisiksi kirjattujen, vailla asiayhteyttä olevien asioiden myöhemmin tapahtuva yhdistäminen voi olla tarpeen lähinnä vain siinä tapauksessa, että yhdistämistä edellyttävä seikka ilmenee vasta sen jälkeen, kun asiat on jo kirjattu erillisiksi asioiksi. Esimerkiksi myöhemmin saapuva kolmas asia voi olla yhdistämistä edellyttävässä asiayhteydessä kahteen aikaisemmin saapuneeseen erilliseen asiaan, jolloin kaikki kolme asiaa on yhdistettävä Sakari-järjestelmän kirjaamisohjeiden kohdan 2.9.4 mukaisesti. Yhdistämisestä päättää se syyttäjä, jolle asia on jaettu.

– Erillisiksi asioiksi kirjattuja asioita jälkikäteen yhdistettäessä tulee yhdistämisen perusteesta tehdä merkintä kyseisten asioiden huomautukset -kenttään.

3 Määräysten noudattamisen merkitys ja seuranta

Syyttäjälaitoksen toiminnan ohjaus, seuranta ja resurssien jako syyttäjänvirastoille perustuu osaltaan Sakari-järjestelmään kirjattuihin tietoihin saapuneiden asioiden lukumääristä. Käsiteltävien asioiden erilainen laajuus ja vaativuus otetaan huomioon painotettuja työmääriä koskevilla vertailuvuilla (kertoimilla), jotka perustuvat pääasiaksi kirjatun asian rikosnimikkeeseen.

Yhdessä käsiteltävien asioiden epäyhtenäinen kirjaaminen Sakari-järjestelmään siten, että niitä kirjataan saapumiskirjauksesta alkaen yhdeksi asiaksi, erillisiksi myöhemmin syyttäjällä yhdistettäviksi asioiksi taikka joissakin tapauksissa myös erillisiksi, vasta käräjäoikeudessa yhdistettäviksi asioiksi, on omiaan heikentämään järjestelmän tietojen arvoa syyttäjälaitoksen oikeudenmukaisen ohjauksen ja resurssien jaon perusteena. Yhdessä käsiteltävien asioiden perusteeton kirjaaminen erillisiksi asioiksi syyttäjällä voi lisäksi vaikuttaa kielteisesti asioiden yhdistämisaktiivisuuteen esitutkintaviranomaisilla.

Syyttäjänvirastojen tulee huolehtia siitä, että 1.11.2015 alkaen saapuvat asiat kirjataan Sakari-järjestelmään edellä 2-kohdassa todettuja periaatteita noudattaen.

Valtakunnansyyttäjänvirasto seuraa yhdessä käsiteltävien asioiden kirjaamiskäytäntöjä syyttäjänvirastoissa yhdistämisratkaisujen ja Sakarin tuottaman muun tietosisällön perusteella.

Mikäli 1.11.2015 jälkeen havaitaan tästä määräyksestä poikkeavaa kirjaamista, se otetaan huomioon resurssien jaossa kyseisen viraston työmäärää harkinnan mukaan vähentävänä seikkana.

4 Ohjeen seuranta ja kehittäminen

Tämän ohjeen vaikutukset ja toimivuus näkyvät parhaiten käytännön työssä. Ohjeen edelleen kehittämiseksi pyydän ohjeen käyttäjiä lähettämään palaute- ja kehittämisehdotuksiaan Valtakunnansyyttäjänviraston virastopostiin (vksv@oikeus.fi).

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen


Valtionsyyttäjä Jukka Rappe


VKSV:2015:5 Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen (pdf, 0.03 Mt)


 
Julkaistu 28.10.2015