VKS:2006:2 Jäännösrangaistuksen määrääminen täytäntöön pantavaksi

YLEINEN OHJE
VKS: 2006:2
Dno 36/31/06
Annettu 6.11.2006
Voimassa 1.1.2006 - toistaiseksi

1. Ohjaustarve

Uuden 1.10.2006 voimaan tulleen rikoslain 2c luvun mukaan jäännösrangaistuksen määrääminen täytäntöön pantavaksi edellyttää nimenomaisesti syyttäjän vaatimusta. Tällaisen vaatimuksen esittämisessä syyttäjien tulee ottaa huomioon tässä ohjeessa kerrotut seikat, joilla pyritään edistämään menettelyn yhdenmukaisuutta ja välttämään tuomionpurkua vaativia virhetilanteita.

2. Yleistä jäännösrangaistuksesta

Uudistuksen syynä ovat olleet aiemman, vakiintuneen käytännön mukaan kaavamaisesti yhden kuukauden rangaistuksen suorittamiseen perustuneen sääntelyn epäkohdat. Täytäntöönpano oli riippumaton jäännösrangaistuksen pituudesta. Tätä ei voitu pitää täytäntöönpanojärjestelmän oikeudenmukaisuuden ja uskottavuuden kannalta perusteltuna.

Lakivaliokunnan lausuman mukaan uusi järjestelmä palauttaa jäännösrangaistuksen todelliseksi osaksi rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää (LaVM 9/2005 vp s. 8). Järjestelmä on samalla joustava, kun tuomioistuin voi täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen pituutta arvioidessaan ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Tästä johtuu lakivaliokunnan toteamin tavoin, että jäännösrangaistuksen täytäntöönpano voi merkitä myös pitkiä rangaistusaikoja.

Vankeusrangaistusta suorittavan tuomitun päästessä ehdonalaiseen vapauteen alkaa hänen ehdonalaisen vapauden koeaikansa. Koeaika on saman pituinen kuin vapauttamishetkellä suorittamatta jäljellä oleva jäännösrangaistus. Koeajan enimmäispituus on kuitenkin kolme vuotta siinäkin tapauksessa, että jäännösrangaistus on tätä pitempi.

Sanottu jäännösrangaistus voidaan tuomioistuimen päätöksellä määrätä täytäntöön pantavaksi. Edellytyksenä on rikoslain 2c luvun 14 §:n 1 momentin mukaan:

  1. syyttäjän esittämä vaatimus jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöön pantavaksi,
  2. ehdonalaiseen vapauteen päästetyn koeaikana tekemä uusi rikos, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan seuraa ehdoton vankeusrangaistus ja
  3. syytteen nostaminen koeaikana tehdystä rikoksesta vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Tuomioistuin määrää täytäntöön pantavasta jäännösrangaistuksesta, koeajalla tehdystä uudesta rikoksesta sekä samalla kertaa mahdollisesti tuomittavista muista rikoksista yhden yhteisen vankeusrangaistuksen. Tältä osin uusi järjestelmä poikkeaa siis olennaisesti aiemman lainsäädännön mukaisesta ehdonalaisen vapauden julistamisesta menetetyksi.

Yhteisen rangaistuksen määräämisessä noudatetaan muutoin rikoslain 7 luvun säännöksiä, mutta jäännösrangaistusta ei voida milloinkaan pitää yhteisen rangaistuksen määräämisessä ankarimpana rangaistuksena. Tällä rajoituksella vältetään se epäjohdonmukaisuus, että jäännösrangaistuksesta tosiasiallisesti täytäntöön pantava määrä riippuisi ratkaisevasti siitä, onko jäännösrangaistus pitempi vai lyhyempi kuin koeaikana tehdystä rikoksesta tuomittava rangaistus.

Tuomioistuin voi myös jättää jäännösrangaistuksen määräämättä täytäntöön pantavaksi taikka määrätä sen ainoastaan osaksi täytäntöön pantavaksi. Rikoslain 2c luvun 14 §:n 2 momentissa on lueteltu tilanteita, joissa erityisesti voidaan jättää jäännösrangaistus täytäntöön panematta:

  1. suuri osa koeajasta on suoritettu ennen kuin koeajalla tehty uusi rikos on tapahtunut,
  2. jäännösrangaistus on lyhyt,
  3. koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittava rangaistus on lyhyt tai
  4. tekijälle koeajalla tehdystä rikoksesta johtuvan tai tuomiosta aiheutuvan muun seurauksen vuoksi yhteinen rangaistus johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen.

Rikoslain 2c luvun 14 §:n 1 momentin viimeisen lauseen nojalla edellä mainitut seikat ovat samalla perusteita, jotka otetaan huomioon täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen pituutta harkittaessa silloinkin, kun tuomioistuin päättää määrätä jäännösrangaistuksen täytäntöön pantavaksi.

3. Syyttäjän toimesta hankittavasta selvityksestä

Syyttäjän tulee esittää vaatimuksensa jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöön pantavaksi jo haastehakemuksessa, jotta vastaaja voi varautua vastaamaan myös tähän vaatimukseen ja esittämään oikeudenkäynnissä kantansa tästä kysymyksestä. Vastaavasti muutoksenhakuvaiheessa syyttäjän on tarvittaessa esitettävä nimenomainen vaatimus.

Syyteharkintavaiheessa selvitetään rikosrekisteriotteesta ehdonalaisen vapauden koeajat ja arvioidaan muut täytäntöönpanoa koskevan vaatimuksen edellytykset. Jäännösrangaistuksen sisällyttäminen uudessa järjestelmässä yhteiseen rangaistukseen aiheuttaa syyttäjälle merkittäviä lisävelvoitteita. Aiemmin määrättäessä ehdonalainen vapaus menetetyksi tämä oli erillinen, muuhun tuomittuun rangaistukseen nähden itsenäinen seuraamus. Näin ollen täytäntöönpanoviranomaiset huolehtivat tällöin täytäntöönpanovaiheessa siitä, ettei tiettyä ehdonalaisen vapauden menetystä pantu täytäntöön kuin kerran, vaikka se olisi tullut tuomituksi useampaan kertaan eri tuomioissa.

Kun jäännösrangaistus on nykyään osa yhteistä rangaistusta eikä sen osuus yhteisestä rangaistuksesta ole mistään todettavissa, sitä ei tule tuomita täytäntöön pantavaksi kuin kertaalleen. Saman jäännösrangaistuksen määrääminen useaan kertaan täytäntöönpantavaksi on lähtökohtaisesti purkuperuste.

Purkutilanteet pyritään välttämään siten, etteivät tuomioistuimet määrää jäännösrangaistusta täytäntöön pantavaksi, mikäli rikosrekisteristä ilmenee samaa koeaikaa koskeva jäännösrangaistus jo tuomituksi täytäntöön pantavaksi, vaikka viimeksi mainittu tuomio olisi lainvoimaa vailla. Tästä huolimatta tuomitsemishetkellä saattaa olla olemassa tuomioita, jotka eivät vielä näy tuomioistuimen käytettävissä olevasta rikosrekisteriotteesta.

Tuomioistuimen tulee omalta osaltaan pyrkiä varmistautumaan siitä, että kaikki aikaisemmat tuomiot tulevat otetuksi huomioon. Syyttäjällä on lisäksi lakivaliokunnan nimenomaisen kannanoton (LaVM 9/2005 vp s. 9) nojalla velvollisuus selvittää, onko vastaajalla vireillä muita sellaisia asioita, joissa tällainen tuomio voisi tulla annettavaksi. Syyttäjän tulee tarkistaessaan syyteharkintavaiheessa PATJA- ja Sakari-järjestelmistä, onko esitutkinnassa taikka syyteharkinnassa vireillä asioita, jotka tulisi käsitellä yhdessä syyteharkinnassa olevan asian kanssa, kiinnittää huomiota myös jäännösrangaistukseen. Mikäli asioita ei käsitellä yhdessä, jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta on ilmoitettava myöhemmin syyteharkinnassa ratkaistavaa asiaa hoitavalle syyttäjälle. Pääkäsittelyyn valmistautuessaan syyttäjän tulee uudelleen tarkistaa rikosrekisteritiedot ja syyttäjän diaarista ilmenevät muut sellaiset asiat, joissa on voitu antaa tuomioita, jotka eivät näy rikosrekisterissä.

Mikäli toisessa jutussa on jo esitetty samaa jäännösrangaistusta koskeva täytäntöönpanovaatimus, jäännösrangaistusta ei siis vaadita määrättäväksi täytäntöön pantavaksi. Näissä tapauksissa syyttäjän velvollisuuksiin kuuluu kuitenkin seurata, tuleeko jäännösrangaistus lainvoimaisesti tuomituksi täytäntöön. Jos vaatimuksen perusteena ollut syyte lainvoimaisesti hylätään, voidaan täytäntöönpanovaatimus tämän jälkeen esittää toisessa asiassa syyttäjän vaatimusten tarkistuksena vielä hovioikeudessakin.

4. Syyttäjän vaatimuksesta

Määrättäessä jäännösrangaistus pantavaksi täytäntöön tuomiossa on rikoslain 2c luvun 14 §:n 4 momentin mukaan ilmoitettava täytäntöön pantavan jäännösrangaistuksen tai sen osan pituus. Tämä tarkoittaa vain lausumaa siitä, mikä jäännösrangaistus, tai osa siitä määrättäessä jäännösrangaistus täytäntöön vain osaksi, on määrätty täytäntöönpantavaksi. Tuomiosta ei ilmene, minkä pituisena jäännösrangaistus on tosiasiallisesti otettu huomioon yhteisessä vankeusrangaistuksessa.

Myös syyttäjän vaatimuksessa vähimmäisedellytykset sinänsä täyttää, että syyttäjä vaatii tietyn yksilöidyn (koeajan alku- ja loppuajankohta sekä jäännösrangaistuksen pituus) jäännösrangaistuksen määräämistä täytäntöön pantavaksi ilman määrällistä kannanottoa. Syyttäjä voi poikkeuksellisesti katsoa perustelluksi vaatia jäännösrangaistuksen täytäntöön panemista vain osittain, mutta pääsääntöisesti tätä on syytä välttää. Osaksi täytäntöön pannut jäännösrangaistukset voivat olla erityisen ongelmallisia, jos samaan jäännösrangaistukseen kohdistuu uusia vaatimuksia.

Suositeltavaa on saattaa kysymys yhteisessä rangaistuksessa huomioon otettavan jäännösrangaistuksen vaikutuksesta tuomittavaan vankeusrangaistukseen nimenomaisesti prosessin kohteeksi. Tämä toteutetaan parhaiten siten, että syyttäjä esittää seuraamuskannanotossa näkemyksensä erikseen uudesta tai uusista rikoksista määrättävästä rangaistuksesta ja erikseen yhteisestä rangaistuksesta, jossa on otettu huomioon myös täytäntöön pantavaksi vaadittava jäännösrangaistus.

Uuden järjestelmän käyttöönoton alkuvaiheissa ei ole vielä tietoa siitä, millaiseksi tuomioistuinkäytäntö jäännösrangaistusten osalta tulee muodostumaan. Seuraamuskannanoton esittäminen edellyttää perehtymistä lakiuudistuksen perusteisiin ja tavoitteisiin. Syytäjän tulee myös tuntea tuomioistuinlaitoksessa mahdollisesti annettavat soveltamissuositukset.

Epävarmuutta tulevasta oikeuskäytännöstä jäännösrangaistuksen täytäntöön panemisessa lisää alkuvaiheessa se, ettei laista eikä lain esitöistä ilmene mitään laskentasääntöä yhteisen vankeusrangaistuksen määräämiselle. Oikeuskirjallisuudessa esitetyt näkemykset ovat osin varsin jyrkästi toisistaan poikkeavia (ks. mm. Ulla Mohell - Jussi Pajuoja: Vankeuspaketti 2006 s. 349-351, Jussi Tapani - Matti Tolvanen: Rikosoikeus - Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano 2006 s. 274-275, Jussi Tapani: Muistio jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi 18.9.2006, Pekka Viljanen: Yhteisen rangaistuksen käyttöala laajenee - valitettavasti; Juhlakirja Raimo Lahti 2006 s. 502).

Syyttäjän tulee seuraamuskannanottoaan ja rangaistuksen mittaamista koskevaa muutoksenhakutarvetta harkitessaan kiinnittää huomiota lakiuudistuksen tavoitteisiin. Tarkoituksena on siirtyä kaavamaisesta menettelystä harkintaan, joka ottaa huomioon jäännösrangaistuksen pituuden ja siten samalla jäännösrangaistuksen perusteena olleen rikoksen vakavuusasteen. Jäännösrangaistus on siten aidosti rikosoikeudellinen seuraamus ja sillä pyritään uusintarikollisuuden vähentämiseen. Syyttäjäntoiminnassa on syytä kiinnittää huomiota erityisesti tapauksiin, joissa uusi rikos on vakava ja myös jäännösrangaistus on pitkä eli tuomittu vakavasta rikoksesta. Tällöin ei ole perusteita myöntää vastaajalle aikaisemman järjestelmän tuottaman kaltaista lievennystä, vaan näissä tapauksissa rangaistuskäytännön tulee lakivaliokunnan toteamin tavoin muuttua selvästi ankarammaksi.

Toisaalta arviointiin vaikuttavat rikoslain 2c luvun 14 §:n 2 momentissa mainitut lieventävät perusteet, keskeisimpänä koeajasta rikkeittä suoritettu osuus (ks. tältä osin LaVM 9/2005 vp s. 9 lausuttu, jossa on nimenomaisesti korostettu tämän kriteerin merkitystä ja huomioon ottamista). Näiden säännösten avulla voidaan välttää kokonaisuutena arvioiden kohtuuttomat seuraamukset.

Oikeuskäytäntö tulee ratkaisemaan myös sen, millaisissa tilanteissa jäännösrangaistus tyypillisesti jätetään määräämättä pantavaksi täytäntöön. Vähäisimmissä asioissa on lakiuudistuksen tavoitteiden mukaista ja tarkoituksenmukaista, ettei syyttäjä lainkaan vaadi jäännösrangaistuksen määräämistä täytäntöönpantavaksi. Näin vältetään samalla se merkittävä lisätyö, joka syyttäjälle aiheutuu edellä kuvatuista toimenpiteistä sen varmistamiseksi, ettei jäännösrangaistus tule useampaan kertaan tuomituksi täytäntöön pantavaksi. Syyttäjälaitoksen voimavaroja ei ole syytä kohdentaa tällaisiin toimiin asioissa, joissa jäännösrangaistuksen rikosoikeudellinen merkitys on hyvin vähäinen.

Syyteharkintavaiheessa perusteina, joiden nojalla syyttäjä voi jättää vaatimuksen tekemättä, tulevat kysymykseen ensisijaisesti rikoslain 2c luvun 14 §:n 2 momentin 1) - 3) kohdat. Kohta 4) on lähinnä tuomioistuimen päätösharkintaan soveltuva.

Yleisenä ohjeena ei ole 1) kohdan osalta määritettävissä tiettyä prosenttiosuutta taikka aikarajaa, joka koeajasta olisi tullut kulua ennen uuden rikoksen tekemistä taikka 3) kohdan tarkoittamassa uuden rikoksen johdosta vaadittavassa rangaistuksessa tiettyä vähimmäispituutta. Arvioinnissa on otettava huomioon jäännösrangaistuksen ja uudesta tai uusista rikoksista tuomittavan rangaistuksen muodostama kokonaisuus.

Kohdan 2) tarkoittamana lyhyenä jäännösrangaistuksena voidaan pitää ainakin alle kuukauden pituisia jäännösrangaistuksia. Pitempien jäännösrangaistusten osalta on tapauskohtaisesti arvioitava jäännösrangaistuksen ja koeajalla tehdyn rikoksen muodostaman kokonaisuuden nojalla, onko jäännösrangaistusta syytä vaatia määrättäväksi täytäntöön pantavaksi. Tämä arvio on syytä tehdä erityisesti 1-3 kuukauden pituisten jäännösrangaistusten kohdalla.

VKS:2006:2 (pdf, 0.03 Mt)